Ohjatut dialogit

Joskus voi olla tarvetta tuumaustoville, ajatteluhetkelle, mietintäpaussille - tai yhteiselle Erätauolle. Ohjattu dialogi tarjoaa mahdollisuuden syventyä kiinnostavien teemojen tai mietityttävien asioiden äärelle yksin tai yhdessä muiden ihmisten kanssa; funteerata tovi, kuten tamperelaistunut turkulainen saattaisi sanoa.

Toivon, että yhteistyömme tarjoaa mahdollisuuden hiljentää vauhtia ja tavoitella lisääntyvää ymmärrystä itsestä, toisista, dialogin aiheena olevista ilmiöistä sekä maailmasta jossa elämme. Rauhassa ja pintaa syvemmältä. 

Erätauko-dialogit ryhmille



Erätauko on menetelmä, jota voi käyttää erilaisissa ryhmissä ja organisaatioissa. Se on yksi tapa käynnistää ja käydä rakentavaa yhteiskunnallista keskustelua. 


 Keskustelulla on ohjaaja, joka pitää huolta keskustelun rakentavasta ja tasavertaisesta ilmapiiristä. Tukea keskusteluun saadaan Erätauon Rakentavan keskustelun pelisäännöistä.


Dialogissa tähdätään aiheen, toisten ihmisten tai itsen parempaan ymmärtämiseen, mutta ei yksimielisyyteen tai nopeisiin ratkaisuihin. Parhaimmillaan Erätauko-dialogissa - kuten dialogissa muutoinkin - syntyy ennalta-arvaamattomia oivalluksia ja uutta ajattelua.


Lisätietoa Erätauosta.  

Erätauko-ohjaajakoulutukset



Erätauko-ohjaajakoulutuksessa tutustutaan Erätauko-toimintamalliin ja työkaluihin. perehdytään dialogin periaatteisiin ja harjoitellaan rakentavien keskustelujen ohjaamista sekä suunnitellaan Erätauko-keskustelujaa omiin yhteisöihin.   


Erätauko-ohjaajakoulutukset sopivat henkilöille ja organisaatioille, jotka haluavat syventää omia dialogitaitojaan ja saada työvälineitä dialogisuuden lisäämiseksi omaan yhteisöön tai julkiseen keskusteluun.


Sovitusta laajuudesta riippuen koulutus voi sisältää myös ennakkotehtävän sekä oman dialogisen kokeilun toteuttamisen ja niihin liittyvät palautteet. 



Dialogit - hinnasto 2025:

Dialoginen tuki
yksityishenkilöille

60 minuutin yksilötapaaminen 125 € / alennettu hinta 90€* (sis. alv 25,5 %)

90 minuutin yksilötapaaminen 180 € / alennettu hinta 135€* (sis. alv 25,5 %)

Dialoginen tuki toteutetaan läsnätapaamisissa ohjaajan työtilassa tai lähiluonnossa, etäyhteyden välityksellä (Zoom) tai puhelimitse (asiakas soittaa ennalta sovittuna aikana).

*Toivon, että yksilön omiin ajatuksiin ja tilanteeseen keskittyvä dialoginen tuki on saavutettavaa mahdollisimman monelle, joten yksityishenkilöiden on mahdollista valita palvelun hinta oman tilanteensa mukaan. Ilmoitathan aikaa varatessasi maksatko normaalin (125€/60min tai 180 €/90min) vai alennetun hinnan (90 €/60min tai 135 €/90min).

Erätauko-dialogit ryhmille 
Kysy tarjous.

Tarjouspyyntöön kannattaa lisätä lyhyt kuvaus toivotun dialogin aiheesta ja ajankohdasta, dialogin osallistujamäärästä ja mahdollisista tilajärjestelyistä. Mainitsethan tarjouspyynnössä, että olet kiinnostunut Erätauko-dialogista.

Erätauko-dialogit on mahdollista sopia toteutettavaksi intiiminä olohuonedialogina ohjaajan työtilassa (2-6 henkilön ryhmät), ryhmää koordinoivan tahon tarjoamassa tilassa (Tampereen kaupunkialueella ohjaajan matkakustannukset sisältyvät tarjottavaan hintaan) tai erikseen ohjausta varten vuokrattavassa tilassa, jolloin erillisestä tilavuokrauksesta syntyvät kustannukset lisätään hintaan.

Erätauko-ohjaajakoulutukset
Kysy tarjous.
Tarjouspyyntöön kannattaa lisätä lyhyt kuvaus toivotusta ajankohdasta, koulutukseen osallistuvien henkilöiden määrästä ja mahdollisista tilajärjestelyistä. Mainitsethan tarjouspyynnössä, että olet kiinnostunut Erätauko-ohjaajakoulutuksesta.